Meitä on Suomessa kymmenisen tuhatta ja Sodankylässä yli  sata.

Meillä kaikilla on kova tahto päästä vaikuttamaan kotikuntiemme päätöksentekoon ylimmällä tasolla - valtuustossa. Olen yksi heistä, kuntavaaliehdokas ja puolueeni Kansallinen Kokoomus, sitoutumaton. Laukkasen Anu, 47 -vuotias psykologi. Olen asunut Sodankylässä, jonka valtuustoon olen siis edelleen pyrkimässä, 24 vuotta. Työpaikkani on ollut mielenterveystoimisto jo 20 vuoden ajan. Vuoden kestäneen vuorotteluvapaan aikana olen saanut opetella toisenlaista työtä; Inarin Partakossa kaikki poronhoitoon liittyvät askareet ovat tulleet rakkaiksi. Samalla on kasvanut usko siihen, että me täällä Lapissa selviämme edelleen pitkistä välimatkoista ja arktisista olosuhteista huolimatta.

Perheeni on kasvanut mukavalla tavalla viime vuosina: 20-, 17 ja 15 -vuotiaiden poikieni lisäksi luen perheeseen heidän Ottoville -pikkuveljensä ja kumppanini aikuisen Rauna -tyttären perheineen.                       

Otsikon  ihmettely siitä, että eikös ne vaalit vasta olleet, tulee siitä, että olin ehdokkaana myös neljä vuotta sitten, kuten olin kahdeksan ja kaksitoista vuottakin taaksepäin. Jokainen nelivuotiskausi valtuutettuna on vilahtanut aikaisempaa nopeammin ja uudet vaalit ovat edessä taas. Vasta vaalipäivän iltana voi tietää, onko uusinut valtakirjansa. 12 vuotta valtuutettuna takaa sen, että kunnan päätöksentekoprosessi, organisaatiot ja myös "taustapeli" ovat minulle hyvin tuttuja.

Näissä vaaleissa jännittämiseen on uusi syy: olen vaihtanut poliittista puoluetaustaa. Kaksitoista vuotta valtuutettuna Suomen Keskustan ryhmässä vakuutti minut siitä, ettei kunnalliselle demokratialle ole eduksi yhden puolueen yksinkertainen enemmistö. Vähemmistöllä, joka saattaa olla vain yhden henkilön verran pienempi kuin valtaryhmä, ei ole mahdollisuuksia tulla huomioiduksi. Myös enemmistön ryhmässä se aiheuttaa suuria paineita yksimielisyyden saamiseksi. Tähän törmäsin itse hyvin kipeästi, kun en voinut hyväksyä keskustaryhmän kantaa kirkonkylän koulujärjestelyissä. Tässä ns. kouluverkkoratkaisussa yhdistettiin kahden suuren koulun oppilaat mammuttikouluksi (yli 700 oppilasta) ja jätettiin kirkonkylän yksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaimmista rakennuksista tyhjilleen. Sen remontoimiseksi koulukäyttöön oli ollut vuosien suunnitelma ja rahoitus, jotka kaikki ajettiin alas yhdessä ainoassa valtuuston kokouksessa. Tälläkin hetkellä kaunis rakennus seisoo tyhjillään, vain harrasteryhmät täyttävät pienen osan siitä muutamina iltoina. Sen sijaan jäljelle jääneissä kouluissa on tilanahtautta ja turvattomuutta. Kaikesta huolimatta keskusta on jatkanut koulujen keskittämistä ja seuraavaksi tähtäimessä on ilmeisesti lukion siirto hallinnollisesti ja fyysisesti osaksi ammattioppilaitosta. Tästä koulusta tulisi viidensadan murrosikäisen ja varhaisaikuisen muurahaispesä, jonka oppilashuollosta ja opiskelijoitten hyvinvoinnista ei enää kukaan voisi ottaa vastuuta.                     

Kokouksessa, jossa kouluverkkoratkaisu tehtiin jäin totaalisen yksin keskustan ryhmässä ja vain kuukausi päätöksenteon jälkeen minut tiputettiin kunnanhallituksesta. Myös muut tärkeät lautakuntapaikat täytettiin valtuustoon varapaikoilta ponnistelleilla ja minä jouduin täydelliseen paitsioon. Koen olleeni viimeiset vuodet vallan narikassa, hyllytettynä.

En halunnut vaihtaa puoluetta kesken vaalikauden, koska äänestäjät olivat valinneet minut keskustalaisena. Siksi on reilua, että painoarvoni punnitaan vasta vaaleissa. Uskon, että henkilöt, jotka harkitsevat minua äänestävänsä, tekevät sen muilla(kin) kuin puoluepoliittisilla perusteilla.