<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

 

Poro, Mies ja Nainen

 

 

Mies on polviasennossa lumisessa maassa ja piirtää lukutauluun ruokakuntansa jäsenten nimiä. Ympärillä seisoo ringissä kivikasvoisia miehiä ja hajamielisen oloisia virkavallan edustajia. On alkamassa Paliskunnan vihatuimman poromiehen tokan lukeminen miehen omassa pihapiirissä sijaitsevalla aidalla.

 

Mies latelee käsityksiään paliskunnan poronhoidosta. Yhtäkkiä hän nousee maasta ja katsoo suoraan muita miehiä sylkäisten suustaan :” Ja se avovaimoni huorittelu siellä kapakassa saa sitten loppua tähän päivään!”. Miesten niskavillat nousevat karvalakkien alla silminnähden. Virkavalta astuu askeleen lähemmäs miesten piiriä. Kuulijat höristelevät ympärillä korviaan. Tunnelma on suorastaan hyytävä eikä siihen ole enää syynä pelkästään erimielisyys porojen määrästä. Jonkinlaista urosuhittelua kuuluu vielä, mutta herjaukseen syyllistyneen miehen sanat jäävät poskeen – ehkä myös hampaankoloon.

 

Mies on kajauttanut kuulaaseen pakkasilmaan asian, jota monesti ratkotaan asein ja nyrkein

pimeillä takapihoilla ja nakkijonoissa. Hän puolustaa Naisensa kunniaa kaljamukien äärellä lausuttuja törkyjuttuja vastaan. Miehellä on rohkeutta ottaa asia esiin auringon ensisäteitten tullessa esiin tunturin takaa. Hänen ei tarvitse odottaa pimeää eikä hakea rohkeutta pullosta.

Miestä vihataan tämän pihapiirin ulkopuolella niin syvästi, että hänestä kuuluu tarjotun tapporahaa. Hän vartioi tokkaansa yötä päivää peläten kaksi- tai nelijalkaisia elon verottajia. Hänen naistaan aliarvioidaan ja loukataan siksi, että nainen rakastaa ja puolustaa tätä miestä.

 

Halvennettaisiinko Naista, jos hän olisi paikallisen pororikkaan tytär? Onko Naisen kunnia noiden kapakan miesten käsissä siksi, ettei hän kylään asettuessaan tuonut omaa tokkaa mukanaan? Hän on tullut etelästä työn mukana, luonut omaa uraa töitä paiskien ja tekee sitä edelleen, kun talon töiltä ehtii. Hän on sanavalmis, sitkeä ja mukavannäköinen.  Hän on tehnyt Miehen talosta kodin. Jos hän olisi kylän oma tytär, häntä luultavasti ylistettäisiin kilvan.

 

Nainen ei ole kuulemassa, kun hänen Miehensä ripittää Paliskunnan miehiä, koska hän on aamulla erotusväelle kahvipöydän katettuaan kiirehtinyt töihin. Tultuaan hän juoksee heinittämään aitaukseen jätettyjä poroja. Välillä Nainen vetää poroja kirnussa Miehen kanssa. Illansuussa hän tarjoilee väelle keittämänsä lihakeiton.

 

Tämä nainen ei ole ainoa, jota yhteisössä halvennetaan. Turhan monta vierasta – outoa tulijaa pidetään edelleen tungettelijana ja uhkana omalle asemalle. Johtopäätökset tulijan luonteesta, tavoista ja menneisyydestä tehdään pinnallisesti ja haarukoiden asioita, jotka sopivat arvostelijan omaan käsitykseen. Tulija on kuin lasikaapissa, mutta arvostelijat tiukasti omien suljettujen verhojensa takana. Arvostelussa keinot ja panokset kovenevat sitä mukaa, mitä uhatummaksi yhteisö omat etunsa kokee. Tosin nämä ”edut” saattavat olla mitättömiä, joillekin oman aseman säilyttäminen yhteisössä saattaa olla motiivi arvostella tulijaa. On parempi pysytellä kuvitellun voiman puolella ihan vain ”varalta”.

 

 

 

Onneksi Naisella on miehensä perheen ja läheisten tuki takanaan, he arvostavat sitä voimaa, jota Mies saa naiselta. Hyväksyntä paistaa vanhanisännän ilmeestä, kun hän kertoo, millainen porotilan emännän tulee olla; vikkeläliikkeinen ja sanavalmis, kuten hänen emäntänsä edelleenkin on viidenkymmenen aviovuoden jälkeen. Ja kahvit pitää olla miehelle valmiina metsästä tultua. Sellaisen naisen rinnalla mies voi joskus pitää suunsakin kiinni, kun asioista päätetään, vanhaisäntä naurahtaa ja koppaa nuorenemännän kainaloonsa kuvaa varten.

 

 

Anu Laukkanen

Inarin Partakko